keskiviikko 28. syyskuuta 2016

Melkein pinkit ohjat kädessä


Sain aivan mahtavan mahdollisuuden ja onnistuin hankkimaan Jönssille maailman söpöimmät ohjat. Okeiokei, eivät nuo ole ihan täydellisen väriset, mutta kelpaavat siihen asti kun saan oikeasti pinkit ohjat. Nuo ovat vasta hetki sitten tulleet House of Horses-kauppaan myyntiin ja sain kunnian testata niitä käytössä. 

Olen ehtinyt käyttää ohjia vasta kerran, mutta voin silti kertoa jo alustavasti mitä mieltä olen. Mikäli ohjat siis seuraavalla ratsastuskerralla päättävät hajota käsiini niin olen aivan oikeutettu muuttamaan mieltäni >:) Aivan ensiksi voisin kehua tuota ohjien kiinnityssysteemiä. Ei tarvitse availla ja kiinnitellä typeriä solkia, sen kun vain klipsauttaa kiinni. Helppoa ja nopeaa. Soljet vaikuttivat myös kestäviltä eivätkä sellaisilta lerppanoilta, jotka hajoavat siinä vaiheessa, kun Jönssi päättää ensimmäisen kerran riistäytyä käsistäni.

Minulla on kerran ratsastaessa ohja katkennut ihan ilman syytä. Onneksi se ei tapahtunut Jönssillä. Syynäsin siis nämä ohjat huolella läpi ja testailin niiden kestävyyttä. En halua, että roikun yhtäkkiä Jönssin selässä yhden ohjan varassa. Ohjat eivät hajonneet, vaikka tutkin niitä. Erittäin hyvä merkki. Seuraavaksi testasin grippien pitävyyttä. Ne ovat pitävät. En ihan vielä päässyt selvyyteen ovatko ne pitävämmät vai vähemmän pitävät, kuin aikaisemmat ohjani. Ohjat tuntuivat mukavan pehmeiltä kädessä. En yhtään pidä sellaisita jäykistä ja paksuista ohjista.

Ratsastaessa ohjat olivat kivat! Sain pidettyä ne kädessäni, koska väkisinkin kiinnitin niihin jatkuvasti huomiota. Myös Jönssi tuntui loistavalta. Saattaa johtua siitäkin, että olen vihdoin alkanut päästä jyvälle miten sitä kuuluisi ratsastaa. Se oli taas ihanan kevyt kädelle. Olisin voinut, vaikka koko päivän ravailla sillä peltoa ympäriinsä. Ratsastin myös ilman ratsastussaappaita ja ilman hanskoja liukkailla pienillä kengillä ja siltikään Jönssi ei heittänyt minua selästä. Välillä jalkani kyllä ikävästi sujahti jalustimen läpi ja kolahti jalustimeen, mutta se ei johtunut Jönssistä eikä ohjista vaan omasta typeryydestäni...Jönssi on ilmeisesti pääsemässä myös päänviskomisongelmasta eroon. Eilen se viskaisi vain kerran alkukäynneissä! Ehkä sekin on tajunnut, että se ei enää kannata.

 Se myös jaksaa kulkea rehellisesti avuilla ja oikein päin jo pidempiä aikoja. En vieläkään kauheasti uskalla vaatia siltä, mutta tässä vaiheessa varmaan riittää, että se ei huijaa minua erilaisilla tempuilla vaan oikeasti on avuilla. Se oli jostain keksinyt aikaisemmin, että apuja voi hyvin pakoilla kallistamalla päätä ja roikkumalla ohjaa vastaan (En osaa paremmin selittää tätä näin amatöörinä..?) Se ei taipunut sinne minne halusin ja puski pohjetta vastaan. Sitten, kun edes tajusin, että se tekee sellaista niin oli helpompi ymmärtää mitä minun pitää korjata. Ihanaa, kun on valmentaja, joka osaa vääntää asiat rautalangasta tällaiselle ei-niin-fiksulle. Nyt Jönssi ei enää edes paina ohjalle vaan ilmeisesti kantaa itsensä, minun ei tarvitse sitä kannatella ohjilla. (Tämä ei tarkoita sitä, että voin vain ratsastaella löysin ohjin, pitää olla edelleen se tuntuma sinne suuhun ja ratsastajan tuki!) Ainiin, pitikö kertoa niistä ohjista? Ne ovat ilmeisesti taianomaisenloistavat.


Eddie on jo niin iso poika!

Hyviä uutisia kameran suhteen. Tai ei kovin hyviä uutisia tuon nykyisen kameran suhteen...Se toimii kyllä, mutta entistä huonommin vain. Tarkennus on mahdotonta, jos kohteena on esimerkiksi vikkelä koiranpentu. Paikallaan pysyvien kohteidenkaan kuvat eivät laadulla häikäise. Tähän on kuitenkin tulossa muutos kahden kuukauden päästä! Silloin kamerabudjettini varmistuu ja lähden siltä seisomalta hakemaan uutta kameraa. Sitten en voi vedota enää viimeisiä vetelevään kameraan vaan on pakko oikeasti oppia kuvaamaan. Olen nyt yrittänyt taas harjoitella, mutta pimeys ja syksyn synkkyys tuhoavat viimeisetkin laadunrippeet. Yritän vain uskoa siitä, että elämäni kameran läpi muuttuu valovoimaisemmaksi, kun saan uuden kameran keräämään muistoja kanssani. Olisihan se nyt kiva, että Sakarin nuoruusvuodet olisivat hyvälaatuisina kuvina eivätkä sellaisina pikselimössöinä.

Toivottavasti huomenna paistaa aurinko, sillä ajattelin ottaa kuvia jostain ja opetella kuvaamaan.

SavuMapu
Miten meillä kukkii kaikki kukat syksyisinkin...
Rakkaat (ikäjärjestys!)

perjantai 23. syyskuuta 2016

Väärä hälytys!


Päädyin tänään jo lainaamaan siskoni kameraa omani kuoltua. Halusin aivan välttämättä juuri tänään kuvata hevosia ja näin ollen täytän tämän postauksen rumilla kuvilla (joissa on kyllä maailman kauneimmat mallit...). En todellakaan osannut kuvata canonilla ja en saanut edes säädettyä asetuksia vaan päädyin räpsimään jotain vain automaattiasetuksilla. Tarkennukset eivät osuneet kohdalleen ja kun avasin kuvat lightroomissa niin sydämeni melkein itki verta, kun kaipasin niin paljon oman kameran ja objektiivin tuottamaa edes kohtalaista jälkeä...Koska minulla ei ollut mitään menetettävää niin kaivoin esiin pienen ruuvimeisselin ja avasin youtuben. Pikaisen hakemisen jälkeen minulla oli auki tutoriaali jonka avulla päätin yrittää vielä saada kamerani ehjäksi. Hetken näpertämisen jälkeen minun täytyi todeta, että kappas kepposta; kamerani toimii taas! 

Voi tätä ilon ja onnen päivää!


Postauksen kuvat ovat nyt siis otettu siskoni canonilla ja voin sanoa, että olin aika hukassa sen kanssa. Pääasia kuitenkin, että minulla on taas sata uutta kuvaa missä on hevoset edestä, hevoset takaa, hevoset laukkaa ja hevoset ravaa...En edes osannut muokata kuvista nättejä, hrr...värimaailma karmii selkäpiitä... En ymmärrä miten siskoni saa tuolla jotain kuvattua. Hän meinaan saa kuvista ihan normaaleja ja hienoja...:D

Uutta kameraa olenkin jo katsellut ja valintani on selvä. Nykyinen elää nyt jatkoajalla ja on selvää, että se hetkenä minä hyvänsä lahoaa oikeasti lopullisesti. Ei se enää oikein suostu aina tarkentamaan ja ikä on tuonut siihen kaikenmaailman pientä ongelmaa. Objektiivistakaan ei saa irti sitä mitä paremmalla kameralla saisi. Vaikka en ole mikään loistokuvaaja niin halu kehittyä on huima. Parempi kalusto avaisi uusia mahdollisuuksia ja monipuolistaisi harrastusta. Nyt nautin viimeisistä hetkistä tuolla kameralla ja hartaasti säästän rahat uuteen kameraan. Odotus palkitaan vielä!


Olbis pääsi irtojuoksemaan ilman noita kahta hölmöläistä. Se oikein innoistui ja päätti revitellä kunnolla häntä (siis nuo kaksi karvaa) tötteröllä. Olen niin iloinen, että se on säilynyt tuollaisena säpäkkänä kaikki nämä vuodet. Oliver on kyllä maailman mainioin hevonen, vaikka se ei säväytä kilparadoilla eikä ole kovinkaan osaava ratsu, mutta se on vaan niin viisas ja kiltti. Olen aivan varma, että se ymmärtää kaiken mitä sille puhuu. Elämäni rakkaus <3 p="">




Sillä aikaa, kun Oliver oli poissa laitumelta niin sekasorto selkeästi valtasi kaksi muuta kaviokasta. Hauskaa seurata miten hevoset reagoivat, kun yksi viedään pois laitumelta. Ajattelin, että nyt kun niitä on kolme niin ne eivät jaksa kiljua ja juosta toistensa perään, mutta olin väärässä. Kun Oliver oli poissa niin kumpikin hevosista huusi ja juoksi. Jönssi selkeästi muuttui vellihousuksi ja seurasi Sakaria joka päättäväisesti kierteli etsimässä pusikoissa josko Oliver löytyisi. Oliveria ei todellakaan kiinnostanut näiden kahden huutelut vaan se tyytyi olemaan aivan hiljaa ja nauttimaan rauhasta. Oliver on selkeästi sellainen jäsen laumassa, joka pitää järjestyksen ja rauhan yllä. Kun Oliver palasi niin Jönssi uskalsi alkaa taas pomottamaan Sakaria...

Mikäli Sakarin vie pois niin Jönssi alkaa huutaa ja juosta. Se jaksaa tehdä sitä hetken aikaa, mutta lopettaa, jos Sakari ei vastaa. Valitettavan usein kuitenkin Sakarille tulee hätä, kun Jönssi huutaa ja sitten ne kiljuvat toisilleen hädissään...>:( Oliveria ei tässäkään tapauksessa moiset pöhköt hevoset kiinnosta, kyllä se tarhakaveri aina on tähänkin asti palannut. Ei hätää siis.

Sitten, kun Jönssin vie pois niin oikeastaan ketään ei kiinnosta. Sakari huutaa pari kertaa perään, mutta ei saa mitään kohtausta. Jönssi ei huutele muille, jos se on minun kanssa ja näin rauha on maassa. Minusta on aika jännää, että ketään ei kiinnosta jos Jöpis häipyy, koska Jönssi on kuitenkin mukamas johtaja tällä hetkellä...Mutta hyvä näin, koska helpottaa huomattavasti Jönssin kanssa työskentelyä, kun kukaan ei hysterisoi sitä aidan toiselta puolelta. Ehkäpä Sakari ja Oliver ovat kuitenkin mieleltään hiukan tasaisempia (lue viisaampia) kuin tuo Ruotsin vahvistus, jonka kuppi menee aika helposti nurin milloin mistäkin.

Rohkea pikkuhevonen etsimässä ystäväänsä

Kohti uusia seikkailuja!
Jönssi ja Jönssin varjo...



Havahduin tässä jokin aika siihen, että Sakari ei ole enää sellainen pieni pörröinen vauvaponi. Se on hirveän hieno ja ryhdikäs nuorukainen. Kun se on vuotiaana noin hieno niin voi juku kuinka hieno siitä vielä tuleekaan.

Kaivoin nopeasti Sakarista pari vanhaakin kuvaa tähän. Tässä vaiheessa vain haaveilin tuollaisesta maailman kauneimmasta ponista... Voi juku miten pikkuinen söpöliini se onkaan. Huomatkaa, kuinka paljon sille on tullut lisää häntää ja harjaa. Sakarilla on muuten supersöpö kaksivärinen häntä, jos ette vielä ole sattuneet huomaamaan! Eikös minulla olekin aika hyvä ponimaku!

Sakari tammikuussa, arvatkaa hurmasiko tuo pieni maailman suloisin turpa minut heti!
Sakari 29.1.2016



Raketti


Pitää varmaan kasata Sakarista vauvakuvapostaus, kun se on jo noooin iso! Minulla on arkistojen kätköissä Sakarista aivan vauvakuvia, mutta pitääkin selvitellä saanko julkaista niistä pari täällä :)

Näihin kuviin ja tunnelmiin tällä kertaa!

Juomapaikalla kaikki hyvin!

torstai 22. syyskuuta 2016

Kaikki hyvä loppuu aikanaan...


Kaikki hyvä loppuu aikanaan.

Se on aina väistämättä kaikessa edessä. Loppu. Itse olen tiedostanut, että milloin vain voi olla se viimeinen päivä ja olen ottanut kaiken irti näistä vuosista. Kaikki tapahtui kuitenkin niin nopeasti, että en edes vielä osaa surra. Tiedostin, että aikaa on enää vähän jäljellä, mutta, että näin vähän...Nyt on enää muistot jäljellä, ne ovat korvaamattomia...Se, että miten jatkan tästä eteen päin on vielä täysin hämärän peitossa.

Mietin kokoajan, että olisinko voinut tehdä jotain toisin.

Kyllä. Kamerani poistui keskuudestamme tänään. Olin menossa kuvaamaan, kun hassut hevoseni leikkivät heidän uudella jättipallollaan ja kamera ei enää lauennut vaan ilmoitti "Virhe, paina laukaisinta uudelleen". Pelästyin, että objektiivissa on vikaa, koska kamera oli myös pimeänä. Kokeilin vaihtaa objektiivia, mutta samat oireet jatkuvat. Näin ollen minulla ei ole enää kameraa.

Suunnittelin jo uuteen vaihtamista, mutta voi jehna, kun minulla ei ole vielä sitä tarvittavaa rahastoa koossa! Ajattelin, että ehkä loppuvuodesta tai ensi vuonna...Ärrh..Kai se pitää vain jostain nyt nipistää pari tonnia rahaa, jotta saan sellaisen kameran joka taas riittää moneksi vuodeksi...


 Onneksi hevoset sentään piristävät tämän suuren menetyksen ja suuren surun aikana. Jönssi oli tänään aivan superhyvä. Paras ikinä! Ratsastin sänkkärillä ja odotin jonkinlaista rodeota, koska Jönssi juoksi Oliverin lenkin aikana laidunta ympäri ja riehui Sakarin kanssa. Ratsastaessa Jönssi oli kuitenkin niin hyvä, että itselläni meinasi mennä pasmat sekaisin. Hiukan aluksi oli vaikeuksia ravissa saada sitä myötäämään, mutta Gretalla ratsastaminen on opettanut minulla kuinka minun pitääkään toimia ja tadaa; yhtäkkiä minulla olikin hevonen joka liikkui itse eteenpäin, rennosti ja oikein päin. Se kirottu vasen suuntakin alkoi onnistua minulta pikkuhiljaa. Tarkoitus oli ihan vain ravailla rennosti, mutta päätin kuitenkin sitten kokeilla laukkaakin ja laukattiin pari ympyrää kumpaankin suuntaan ilman minkäänlaisia ongelmia. Ai, että olin tyytyväinen! Parasparasparas. Hitto, että ei ollut kuvaajaa, eikä kameraa...:'D

Nyt olen tyytyväinen, kun olen vapaapäivän kunniaksi ratsastanut molemmat hevoset ja vienyt Sakarille sen pallon, joka on pari kuukautta odottanut paketissa. Nyt otetaan vain aikaa kuinka kauan se kestää.

Vielä tänään olisi hieronta-asiakas ja pikkukoiranen joutuu/pääsee ensimmäiselle rokotukselleen. Hui, se on jo 12 viikkoa vanha. Kylläpäs aika rientää..

Yksi viimeisimmistä kuvista kamerallani </ 3


perjantai 16. syyskuuta 2016

Lapsihevosen ensimmäiset esteet


Eilen koitti se päivä, kun lapsihevonen pääsi ensimmäistä kertaa elämässään hyppäämään esteitä. Tallilla oli irtohypytyspäivä ja jos oikein laskin niin ainakin kymmenen hevosta pääsi maneesille loikkimaan. Kotoa lähtiessä Jönssi sai hiukan lietsottua aikaiseksi paniikkia huutamalla Sakarin perään. Oliveria ei paljoa kiinnostanut, että Jönssi juoksee ja huutaa ja Sakari lähti pois. Se vain tuntui myhäilevän tyytyväisenä, kun sai hetken rauhan kurittomalta kakaralta. Sakari on todella usein melko kylmähermoinen pikkuhevonen, mutta sitten kun Jönssi sanoo, että nyt on paniikki niin meinaa mennä varsallakin kuppi nurin. Se rimpuili ja nakkeli niskojaan, hyöri ja pyöri...Pari kertaa se onnistui myös tallomaan minun varpaat...>:( Trailerissa mieli taas kuitenkin tasaantui, koska siellä odotti Sakarin vanha ystävä Reino! Reinokin oli lähdössä ensimmäistä kertaa tutustumaan maneesiin.

Alla erittäin upea kuvasarja siitä kuinka Jönssi haluaa kaiken huomion itselleen...





Maneesilla minulla oli hyvin fiksu ponin alku. Se ei hätkähtänyt, vaikka pidin sitä toisessa kädessä ja avasin maneesin iiison liukuoven. Maneesissakin se oli rohkeasti niin kuin vanha tekijä, vaikka Sakari on ollut vain kerran maneesissa ja sekin mätsärissä jolloin oli muitakin hevosia. Nyt se oli yksin, vapaana ja niin rohkeasti.

Se oikein innoistui pukittelemaan ja spurttailemaan. Sakari taisi olla ainoa kymmenestä meidän irtohypytettävästä, joka heittäytyi noinkin hurjaksi. Jönssi selkeästi opettanut sille noita hullun elkeitä. Sakari juostessaan on myös alkanut katsomaan kameraan samalla tavalla kuin Jönssi...Todella kiva, kun toivon että lapsihevonen oppisi Oliverin tavoille, että siitä tulisi mukava ja rauhallinen hevonen. Nyt näyttää pahasti siltä, että kohta minulla (ellei ole jo!?) kaksi vekkulia villihevosta.



Jönssille tuli kiire, kun Sakari ja Oliver leikkivät...

Kuten otsikosta voi päätelläkin niin nämä olivat Sakarin ihan ensimmäiset esteet. Kyllähän se hyppii melko ketterästi kaikkien risujen ja ojien yli laitumella, mutta tämä oli niin uutta ja jännittävää. Sakari aluksi otti alkuverryttelyn ja riehui hetken. Sen jälkeen se ohjattiin kujaan muutaman kerran ja siellähän se pomppi taitavasti kuin mikä. Hyppyjen jälkeen se antautui fiksusti kiinni ja sitten vielä käveltiin puomit pari kertaa ja vedettiin henkeä.

Olen vain hirveän tyytyväinen, kun on näin mahtava poni.



villiponi



mikäs se tämä on...
pusipusi hyvä poni


maanantai 12. syyskuuta 2016

Riding class


Jipii, vapaapäivä ja vihdoinkin aikaa kirjoittaa!

Viikko sitten sunnuntaina olin siis Gretan kanssa riding class-kisoissa. En vielä vähän aikaa sitten edes tiennyt mitä ne ovat ja että sellaisiakin on olemassa. Matkalla kisapaikalle en vielä edes sisäistänyt, että olen menossa kisaamaan. Jännitys iski vasta, kun seurasin edellisen luokan kulkua. Kaikki olivat niin asiallisesti pukeutuneita, ponit näyttivät asiallisilta ja kaikki oli niin idyllistä ja siistiä. Onneksi Paula panosti minun pukeutumiseen ja saatiin minustakin ihan asiallisen näköinen. Tuntui siltä, että vain teekupit puuttuivat...

Aikataulujen kanssa oli pikkuisen sekaannusta, joten tuli aika kiire verkata. Olin aivan hyytelöä ja mietin, että miten ihmeessä saan ponin laukkaamaan, kun olen aivan kykemätön tekemään mitään. Liian nopeasti tulikin aika jolloin piti mennä kehään...

Aluksi kipittelimme jonossa kaikissa askellajeissa. Oli hiukan haasteellista saada poniin vauhtia mitenkään, kun olin niin lamautunut. Nyt en enää edes muista, että sainko tässä minkäälaista laukkaa esitettyä, ehkä muutaman askeleen?


Jonossa kipittelyn jälkeen oli vuorossa yksilöohjelmat. Ne olivat sellaisia, että ei ole niin justiinsa ratsastaako reitit oikein. Pitää vain esittää pyydetyt asiat. Me olimme toisena vuorossa ja kun ensimmäinen hevonen lähti meidän vierestä niin Greta päätti pöyristyä siitä ja hetkeksi siihen tuli virtaa, kun se esitti parhaita puoliaan kahdella jalalla. Tämän episodin jälkeen se torkkui odottaen vuoroaan nätisti...

Onnistuin esittämään jotenkuten kaiken vaadittavat. Ravi meni aivan hyvin, lisätty ravi ei kylläkään lähtenyt mitenkään, vaikka se on kotona harjoitellessa sujunut niin, että eron kyllä huomaa. Laukkaympyrätkin onnistuin tekemään, eivät ne ihan alkaneet oikeassa kohdassa eivätkä loppuneet, mutta pääasia on, että sain esitettyä laukan kumpaankin kierrokseen!



Yksilöohjelmien jälkeen oli vuorossa hevosen rakenteen ja liikkeiden esittäminen ilman ratsastajaa. Greta pinkoi vierelläni aivan älyttömän lujaa vauhtia. Oikein hämmästyin, että puolinukuksissa oleva poni yhtäkkiä vain heräsi ja tiesi, että nyt pitää juosta! :D

Kun kaikki saivat poninsa esitettyä niin oli vuorossa palkintojen jako. Ei tällä suorituksella ihan parhaimmistoon päästy, mutta 7. sija ja saatiin kyllä myös ruusuke. Pääasia on se, että minä sain uuden kokemuksen ja Greta pääsi tekemään sitä mistä tykkää. Tuli kyllä niin hyvä mieli, kun Greta oli aivan elementissään.

Päätin, että jonain päivänä Sakari ja minä mennään ehkäpä voittamaan...

ps. Huomatkaa, että en näytä ihan niin surkealta ratsastajalta kuin viime postauksessa! Aika asiallista.

Yritän saada ponia heräämään...:D




Nyt olen vain tyytyväinen ja haaveilen siitä päivästä, kun pääsen Sakarin kanssa kisakentille..

Hauskaa muuten, että olen aina luullut, että näyttäisin 140cm ponin selässä aivan todella liian isolta. Greta on 142cm ja minusta näytämme aika sopusuhtaiselta. Selästäkin Greta tuntuu kerrassaan sopivan kokoiselta, vaikka ero onkin aika suuri Jönssin ja Gretan välillä.

Nyt jatkan "vapaapäivän" viettoa hieromalla hevosia ja katsastamalla auton...

Niin hieno Greta