torstai 26. lokakuuta 2017

Kouluvalmennus

24.10.

Vihdoinkin päästiin kauan odotettuun kouluvalmennukseen. Meille satoi aamulla aivan hirveästi lunta ja melkein jouduin perumaan valmennuksen sen takia, että vetoautoa ei ole. Onneksi valmentajalla ei ollut pitkä matka tähän meillekään ja valmennus pidettiin pellolla.

Pari tuntia ennen valmennusta tuli melkein paniikki, kun tajusin että eihän minulla ole ollut kengällistä hevosta ties kuinka moneen talveen. Pysyykö se pystyssä mitenkään? Ja ne tilsat...Niitä ei ole kengättömillä ollut. Lähdin pellolle kävelemään alkukäyntejä ja huokaisin helpotuksesta todettuani, että Jönssi pärjää ihan hyvin.

Valmentaja oli ihan huippu. Tarkoitus olisi keskittyä pala palalta pieniin juttuihin niin, että kaikkea ei tule kerralla ja pääsen oikeasti jyvälle asioista. Tänään keskityttiin siihen, että Jönssi liikkuu pohkeesta eteen, kantaa itsensä eikä siis vain roiku ohjalla takajalat perässä hinautuen.

Minun piti pitää aivan minimalistinen tuntuma, jotta Jönssi ei tukeudu liikaa minun käteen ja minä en tukeudu Jönssiin. Piti tuntea vain kuolainten paino ohjien päässä ja kuitenkin pitää se tuntuma ja ajatella ohjien olevan lasiset, jos päästän ne roikkumaan niin ne katkeavat. Tällaiset mielikuvat saavat minulla yleensä palaset loksahtamaan paikoilleen ja niitä on helppo muistutella sitten itselle.

Jönssin piti myös liikkua eteen. Ilman eteenpäinpyrkimystä on ihan turha yrittää tehdä mitään. En tietenkään ottanut raippaa, koska Jönssi oli ollut viimepäivät aika vireänä, mutta nyt se palautui taas tätiratsumoodiin. Jönssistä tulee helposti sellainen tahmea ja pohkeen takana oleva, jos en huolehdi siitä, että se liikkuu. Olen taas luistanut tässä asiassa ja sen kyllä huomasi. Kuitenkin kun tarpeeksi sitkeästi muistutin itseäni huolehtimaan siitä nopeudesta ja tahdista niin Jönssi muuttui paljon paremmaksi. 

Minun oikeasti pitäisi ratsastaa kokoajan, jos jäin kahdeksikin sekunniksi vain fiilistelemään niin huomaan, että Jönssi karkaa avuilta lapa edellä ja roikkuu toisessa ohjassa. Pitäisi vain keskittyä muistuttamaan Jönssiä siitä, että minä määrään suunnan ja tahdin. Se tarvitsee todella paljon ratsastajan tukea eikä osaa itse ratkaista mihin päin pitäisi mennä, jos en kokoaikaa kerro sille. Vaikka lumeen tuli selkeä ura, jota pitkin kuljettiin niin silti, jos jätin ratsastamatta niin Jönssi meni ihan hämilleen eikä oikein tiennyt minne päin jatkaa.

Oikea kierros on meidän heikko kohta. Minun on helpompi kääntää Jönssiä vasempaan, koska olen itse kokoajan kääntyneenä hiukan sisälle päin vasemmassa kierroksessa. Olen kääntynyt vasemmalle myös oikeassa kierroksessa, joten minun pitää hieman liioitella ja kääntää itseäni oikealle, jotta saan ohjattua paremmin.

Kun palaset loksahtelivat paikoilleen niin kaiken tuloksena Jönssin takajalat aktivoituivat ja se hieman venytti itseään kuolainta kohti (todella vaikea keksiä miten kuvailisin tätä :D) ei kuitenkaan roikkunut ohjalla, koska en antanut siihen mahdollisuutta ja kaula kaareutui aavistuksen. Sen liikkeeseen tuli paljon enemmän voimaa ja joustavuutta. Nuo pätkät eivät kestäneet pitkään, mutta niitä tuli kokoajan useammin ja useammin.

Todella monta pientä asiaa, jotka vaikuttavat todella paljon. Jönssikin sai kehuja yhteistyökykyisyydestä ja siitä, että sen ravi on hyvä ja tahdikas. Kyllä se vain on aika kiva hevonen, vaikka aina en olisi uskonut, että tähän pisteeseen päästäisiin. Seuraava valmennus on reilun parin viikon päästä ja siihen asti meillä on aikaa hioa näitä asioita. Olipa kyllä kiva ratsastaa lumessa. Harmi, että se taitaa sulaa melko pian pois. Hankitreeni tekisi kyllä todella hyvää!



Epäonnistunut ruunaus


Minun pitäisi olla tällä hetkellä kolmen ruunan omistaja, mutta toisin kävi. 

Lähdettiin eilen aamulla vähän kolmen jälkeen ajamaan määränpäänä Siilinjärvi jossa Sakari ruunattaisiin. Kyydissä oli myös welsh mountain Essi, joka piti pudottaa matkan varrelle. Matkaa oli siis n. 400 kilometria/suunta ja hevosten kanssa matkaaminen oli luonnollisesti hitaampaa, joten varattiin hyvin aikaa. 

Pari tuntia oltiin ajettu ja matkaa oli takana vajaa 200 kilometria. Piti pysähtyä vain nopeasti aamukahville ja tankkaamaan. Eväät matkassa riennettiin autolle, valmiina jatkamaan matkaa. Eipäs jatkettukaan. Auto ei enää käynnistynyt. Se kyllä starttasi, mutta siinä se sitten olikin. Kone suoraan sanottuna paskana. Hetki me yritettiin kaikkea vippaskonsteja auton käymään saamiseksi, mutta kyllä se oli sitten vain myönnettävä, että tämän auton matka päättyi tähän.

Oltiin siis kahden ponin kanssa huoltoaseman pihalla klo 6 aamulla, kotiin aika monta kilometria ja auto ei liiku mihinkään. Luojan kiitos, että oltiin siinä huoltoasemalla eikä missään ison tien varressa tai keskellä metsää.

Ruunausaika oli sovittu klo 9:30 eli sinne ei enää millään ehdittäisi. Soitin eläinlääkärille, että tässä kävi näin ja paikalle ei päästä. Sakarin onnenpäivä. Se siis sai toistaiseksi säilyttää kulkusensa. Kai se on melkoinen jääräpää, jos se saa tuhottua autonkin ajatuksen voimalla. Uusi yritys sitten, kun saadaan jostain vetoauto. Tai sitten suosiolla vien sen jonnekin lähemmäksi ruunattavaksi...

Etsi kuvasta ponit ja minä.

Ei siinä sitten muu auttanut, kun alkaa soitella tuttuja läpi. Josko joku pääsisi hakemaan ponit ja meidät takaisin kotiin. Onni onnettomuudessa ja "naapurit" olivat joutilaina ja suostuivat kuluttamaan päivänsä pelastamalla meidät. Onneksi on myös maailman fiksuimmat nuoret ponit, joita ei haitannut ollenkaan hengailla huoltoaseman pihalla, kun traileria vaihdettiin toiseen autoon. Ihmiset, jotka asioivat huoltoasemalla olivat enemmään hämillään, kuin ponit jotka tyytyväisenä söivät ruohoa pihalla.

Olisihan sen päivän voinut paremminkin kuluttaa ja mielelläni olisin palannut ruunan kanssa kotiin, mutta pääasia kuitenkin on, että henkilö-ja hevosvahinkoja ei tullut ja selvittiin kotiin. Ei tässä varmaan muu auta, kuin yrittää myydä oma auto, jotta saisi jonkun vetoauton tilalle. Ei kukaan haluaisi ostaa audia minulta? ;)

Huumoriakin revittiin matkasta. Odoteltiin siis kyytiä monta tuntia huoltoasemalla, kun siivooja tuli kysymään minulta olemmeko täällä syyslomalla? En tiennyt pitäisikö itkeä vai nauraa. Mikä ihana syyslomakohde. ABC.

Ehkäpä saan ruunattua Sakarin vielä jonain toisena kertana!

Uusi ulkoasu on vielä vähän vaiheessa, mutta toivottavasti tekstin näkee jotenkin lukea :)

keskiviikko 18. lokakuuta 2017

Ruunausaika kalenterissa


Tasan viikon kuluttua olen kolmen ruunan omistaja. Tänä aamuna varasin Sakarille ajan ruunaukseen. Matkustamme Siilinjärvelle asti perinteikkäästi. Sakari menee samaan paikkaan, jossa on ruunattu sen isä ja veli.

Ihmisiä on selkeästi kahdenlaisia. On niitä jotka ovat kauhistuneita oreista ja jotka ovat olleet järkyttyneitä siitä, että hankin orin ja ihmetelleet miksi sitä ei ole ruunattu jo. Miten muka pärjään orille ja miten se voi tarhata ruunien kanssa tappamatta niitä?

"Siis minkä takia se on ori?"
"Eihän sitä kannata orina pitää, jos se ei astu!!"
"Siis onko SE ori?" *siirtyy kauemmaksi*

Sitten on niitä ihmisiä jotka ovat pettyneitä, kun ruunaan hevoseni. Yleensä nämä ihmiset kai pitävät oreja jotenkin hienompina kuin muita. Kyllähän Sakarikin näyttää hienolta pörheänä, varsinkin astuessaan kun se on oikein ryhdikäs, välillä myös näyttelyissä, mutta kotona se on kuin mikä tahansa muukin hevonen. Maailman kaunein tietysti minun mielestäni, mutta ei sitä oriksi tunnistaisi ulkonäön perusteella kun se nököttää ruunarivistössä.

"Höh, miksi ruunaat sen?"

Minkä takia Sakari on sitten ollut näinkin kauan orina ja minkä takia se ruunataan nyt?

Varsat eivät synny ruunina ja ostinkin Sakarin vuotiaana, jolloin sitä ei oltu vielä ruunattu, koska sille oli tiedossa siitosorin hommia. Halusin kuitenkin ruunan, koska en ollut varma ollenkaan siitä, että osaanko edes käsitellä oreja. Teimme kasvattajan kanssa diilin siitä, että Sakari astuu 2-vuotiskauden ja sitten siitä tulee ruuna.

Uskoisin, että kotioloissa Sakari olisi yhtä helppo kuin nytkin orina, mutta mitäs sitten kun pitäisi aloittaa esimerkiksi kisaaminen tai mennä jonnekin julkiselle paikalle? Voin kuvitella niin monta vaaratilannetta jotka puskutraktori-jääräpää-ori voisi aiheuttaa, kun se tajuaa olevansa maailman kuningas. Nytkin Sakari siis lähtee käsistä, jos on lähteäkseen, mutta se on kuitenkin sen verran pikkupoika, että käyttäytyy aika kiltisti eikä räyhää omiaan.

Minun hermojani tässä säästellään ja yhtään huonompaa käyttöhevosta Sakarista ei tule kuitenkaan, vaikka se ruunataan. Minulla ei ole siitosorille käyttöä ja luultavasti maailmaan mahtuu muutama hienompikin welsh cob ori (ei oikeasti minun mielestä!), joita voi käyttää sitten siitoksessa.

Toivon, että ruunaus vähentää hieman sen halua tuhota paikkoja ja vapauttaa itsensä jokapaikasta ja jos se ei vaikka enää yrittäisi juosta maneesin seinästä läpi niin olisi tosi kiva. Kiitos!

Sakari on ollut hieno ori, mutta varmasti vielä hienompi ratsuruuna!

Näin iloiselta Sakari tänään näytti, kun kerroin että viikon päästä se on nipsisnapsis!


sunnuntai 15. lokakuuta 2017

Maailman rohkeimman ponin pahin pelko


En ole ikinä ennen Goldriveriin jalalla astumistani ollut varsinaisesti tekemisissä ponien kanssa enkä silloin voinut edes käsittää kuinka erilaisia ponit ja hevoset sitten oikeasti voivat ollakaan. Luulen, että kyse voi olla siitä, että alkuperäisroduilla on erilainen selviytymisvietti, kuin näillä pitkän jalostuksen aikaan saannoksilla. Laitumella on mielenkiintoista seurata hevosten käyttäytymistä. Voisin seurata hevosia ja niiden laidundraamoja vaikka koko päivän...
Siinä missä puoliverinen hevoslapsi oli ihmisläheinen ja "itsesuojeluvaistoton" niin welshvarsat mulkoilivat emän takaa epäluuloisesti ja olivat kokoajan täydessä valmiudessa kirmaamaan hännät tötteröllä pakoon. 

Poneja kuvaillaan usein älykkäiksi. Ne oikeasti ovat sitä. Valitettavasti.

Hevosten kanssa on niin paljon helpompaa. Tarhan portin saa, vaikka unohtaa auki ja hevoset tuijottavat silmät pyöreinä ja puhisten, "tässä on nyt joku juoni, vielä äsken siinä oli portti!". Sillä välin, kun hevoset yrittävät toipua tästä kauheudesta niin poni on poistunut tarhasta, syönyt rehut varastosta ja hukannut naapurin pellolle sen hienoimman edustus riimun, jonka vain väliaikaisesti laitoit tarhariimuksi.

Ei ponejen ja hevosten eroista tältä erää sen enempää. Minun piti vain kirjoittaa siitä, että hevosten kanssa en ikinä ole joutunut miettimään sen syvällisemmin mitä teen ja miksi. En ole ollut kovin määrätietoinen ja olen antanut helposti periksi, koska Oliver ja Jönssi ovat toimineet siitä huolimatta ihan kivasti. Sakarin omistaminen on opettanut minulle enemmän kuin mikään hevosenkäsittelyä.
 Tänään pistin itseni koville ja ilman apuvoimia päätin siedättää Sakarin takaa kuuluvaan kahisevaan ääneen. 

Sakarilla olisi jo kärryt perässä, ellei Sir Sherlock joka ei pelkää mitään niin pelkäisi aivan hysteerisenä kärryjen kahinaa. En tiedä saiko se traumoja, kun Satakunta Showssa, Porin raviradalla ravihevonen kiisi meidän ohitse. Se meni ravihevosesta ihan kierroksille enkä meinannut saada sitä edes yksin lastattua silloin, vaikka yleensä se on maailman helpointa.


Nyt aloitin siis kuin mikäkin narunpyörittäjä totuttamaan sitä pressun ääneen.

Otin itselleni pressun, johon tein hyvän käsilenkin paalinarusta. Suitsin Sakarin ja ei muuta kuin harjoittelemaan. Sakari ajatteli ensin riistäytyä paikalta, mutta onneksi olen melko sitkeä pitämään kiinni. Se peruutti edessäni, koska ei halunnut kävellä pressun vieressä. 
Sitten minun oli käytettävä aivojani ja mietittävä miten saan sen pressun viereen kävelemään. Sakarin mielestä paras vaihtoehto oli kääntää pää minua kohti ja jyrätä ylitseni. Se helposti hermostuessaan yrittää sitä.

Aloitettiin siis siitä, että Sakarin tulisi kulkea suorana vierelläni. Jätin pressun suosiolla pois jotta minulla olisi molemmat kädet vapaina. Pienillä pidätteillä sainkin Sakarin kääntämään pään ulospäin. Teimme muutaman käännöksen, joissa käänsin Sakarin minusta pois. Loppujen lopuksi Sakari sai ideasta kiinni.
Lisäsin pressun mukaan ja mahdollisimman tarkasti ennakoin sitä milloin Sakari meinaa hermostua ja kääntää takapäänsä pois pressun luota. Otimme ihan vain pari askelta ja pysähdyimme. Näin Sakari pysyi suhteellisen tyynenä. Muutaman toiston jälkeen se tajusi, että kääntyminen ei ole vaihtoehto ja kulki vierellä rennosti, kunhan itse olin ajan tasalla ja annoin sen välillä pysähtyä miettimään. Lopulta Sakke jopa pärski melko rennon oloisesti ja pressukaan ei ollut enää niin paha juttu.

 Uskon, että kun pari kertaa toistetaan tätä niin ääni on jo ihan helppo homma. Haastetta lisää se, että Sakari ahdistui suuresti jos pressu edes hipaisi hänen jalkaansa. Silloin pressu sai napakan potkun kostoksi moisesta lähentelystä.

Yleensä en jaksa harrastaa tällaisia asioita, mutta nyt se on vaan pakko ja tästä on toivottavasti vielä oikeasti hyötyä. Kun Sakarin kokoinen jääräpää päättää riistäytyä paniikissa niin mikään ei pitele sitä. Tehdään siis Sakarin pahimmasta ja ainoasta pelosta helppoa ja kivaa.


torstai 12. lokakuuta 2017

Pelkkää arkea


Arki kotona on alkanut sujumaan hyvin. Siitäkin huolimatta, että kaksi kertaa Sakari ehti laittaa aidat remonttiin ennen kuin se sai sähköiskun. Sakarilla on tapana sujahtaa aidan ali ja täysiä mennä vain läpi kaikesta mikä tulee eteen. Laudat vain sinkoilivat ja langat katkeilivat, kun puskutraktori päätti lähteä Jönssin kanssa valmennukseen. Nyt on sähkököydet tarhassa ja uudet laudat. Sähkö kulkee niin hyvin, että itseänikin hieman pelottaa tarhaan meneminen. Sakari on ollut lähes viikon karkaamatta, vaikka Jönssin veisi pois. Yksin en ole sitä vielä kokeillut jättää.

Muuten Sakari on ollut varsin fiksu nuori mies. Se on ilmeisesti jo henkisesti ruuna eikä ole kokeillut kyseenalaistaa paikkaansa pihaton pohjimmaisena. Myös vuolussa se käyttäytyi viimeinkin lähes asiallisesti, vaikka se oli ensimmäinen kerta uudessa hoitopaikassa. Onneksi olen totuttanut sitomalla Sakaria milloin mihinkin hoidettavaksi.

Sakari on ollut niin hellyydenkipeä. Se olisi kokoajan tarhassa rapsutuksia ja huomiota vailla. Ehkä myös ruokaa.



Jönssi on alkanut tehdä taas oikeasti töitä. Hiukan sekavin tuntein menin viikko sitten torstaina estevalmennukseen. Olin aivan varma, että Jönssi hajoaa taas. Onkohan se saanut jo tarpeeksi kauan toipua? En kai treenaa sillä jo liikaa? Entä liian vähän?

Valmennus oli positiivinen yllätys. Hyppäsimme pieniä esteitä, monipuolisia tehtäviä ja Jönssin asenne oli positiivinen. Se kielsi vain kerran, kun itse hieman sähelsin selässä. Muuten se suoritti varmasti kuin alkeisratsu. Hiukan epämääräisillä askellajeilla ja hätiköiden, mutta se johtui ihan siitä, että en ratsastanut tarpeeksi määrätietoisesti.

Valmennuksen jälkeen tarkkailin Jönssin jalkoja. Ei mitään. Ei turvotusta, lämpöä tai ontumista. Ei muuta kuin uudet kengät alle ja täyteen treeniin! Tietyllä varovaisuudella kuitenkin. Valmennuksen jälkeen klippasin Jönssin ja juoksuttelin sitä hiukan. Jönssillä oli melkoisesti virtaa ja huonopohjaisella pellollakin se kiljui ja hyppi minkä ehti. Onneksi en juuri silloin mennyt selkään.

Seuraavana päivänä etsittiin kadonnutta tahtia ja eteenpäinpyrkimystä. Meillä on tuollainen kilometrin suora hiekkatie, jota sitten mentiin kaikissa askellajeissa päästä päähän. Tehtiin vähän temponmuutoksia, mutta muuten keskityttiin siihen, että Jönssi liikkuu itse eteen. Välillä se meni aika reipastakin vauhtia, mutta se tekee sille välillä ihan hyvää ja avaa paikkoja.

Pari kevyempää päivää väliin ja tänään käytiin maneesilla. En millään meinannut saada Jönssiä aluksi taipumaan vasemmalle. Se tuli vain lapa edellä pohjetta vastaan, kun en muistanut enää miten ratsastetaan. Heti Jönssi kuitenkin liikkui paremmin ja tahdikkaammin eteen. Onneksi Paula oli mukana ja sain taas kullanarvoisia ohjeita Jönssin ratsastukseen. Otettiin pari hyppyä ihan vain jumpaksi ja sen jälkeen kuin taikaiskusta Jönssi alkoi liikkumaan paremmin kuin pitkään aikaan.

Se oikeasti teki töitä ja liikkui reippaasti, mutta kaahottamatta. Sain sen pikkuhiljaa taipumaan ja astumaan paremmin alle. Fiilistelin vain ja yritin miettiä, että tältä sen pitäisi tuntua. Kai me saadaan taas ajatuksesta kiinni ja kohta ollaan taas parempia kuin koskaan. 

Jönssi oli maneesitreenin jälkeen jopa hikinen. Onneksi klippasin sen tosiaan viikonloppuna. Helpottaa huomattavasti maneesilla käymistä, kun ei tarvitse läkähdyttää hevosta ja sen jälkeen miettiä, että miten saan sen kuivumaan niin, että uskallan laittaa ulos. 

Jönssiä ei olla ennen klipattu, joten en tiennyt miten se suhtautuisi. No eipä se suhtautunut mitenkään. Kaikkialta sai klipata ja Jönssi ei korvaansa lotkauttanut. Jopa pään klippaus oli sille ihan täysin okei. Olen niin tyytyväinen, että Jönssi on nykyään maailman helpoin hevonen.


Meidän treeniolosuhteet tosiaan ovat tällä hetkellä melko onnettomat. Pääsemme toki maastoon, mutta kenttää ei edelleenkään ole ja pellot...Pelloilla voi tehdä kahluutreenin. Ihan yhdessä yössä joki oli alkanut tulvia sen verran, että meillä on pian rantatontti ja hevoset ehkä ajelehtivat virran mukana pois. Oma kenttä on vielä haave, mutta tällä hetkellä näyttää siltä, että tarvitsee enää ehkä vain pari vuotta haaveilla. Hyvää kannattaa odottaa ja eipä tässä mikään kiire. Näillä ollaan ennenkin pärjätty, joten miksei pärjättäisi vielä hetkeä.

Tällaista arkea meillä tällä hetkellä.

tiistai 3. lokakuuta 2017

Jos hevoset saisivat päättää



Paljon olisi taas kirjoitettavaa, mutta vapaa-aika on mennyt hevosten talvisäilytykseen laitossa. Hevoseni asuivat siis aikaisemmin vanhemmillani kilometrin päässä kotoani. Ostin pari vuotta sitten talon, jossa on vähän maata ja vanha navetta. Tarkoitus oli kunnostaa talo asuinkelpoiseksi ja navetta hevoskelpoiseksi. Muuttujia on ollut matkalla enemmän kuin liikaa ja näin ollen navetta ei ole vieläkään tallikelpoinen, mutta ehkäpä jo vuoden päästä.

Eilen vihdoinkin sain hevoset taas omaan pihaan.

Navetan yhteydessä on melko suuri lato. Se vaikutti täydelliseltä pihattokohteelta ja päätinkin, että jos talli ei valmistu syksyllä niin hevosillani on kotipihassa kuiva ja lämmin pihatto. Karsinat pysyvät edelleen vanhemmillani kilometrin päässä ja tarvittaessa saan ne sinne, mutta en usko, että tarvetta tulee. Nyt kerron hieman tästä projektista ja käyttökokemukset vajaan vuorokauden perusteella.

Pihatto-osuus on suunnilleen 65 neliötä eli hevosilla on reilusti tilaa hengailla sisätiloissa. Aloitin ihan vain tyhjentämällä ladon ja selvittämällä minkälainen pohja siinä on. Tyhjennettävää oli paljon. Ikivanhaa heinää ja olkea, joka oli tamppautunut kovaksi laataksi, vanhoja maanviljelykoneita, lautaa, roskaa yms. Suurinosa meni suoraan palamaan tai roskikseen. Laudoille sentään keksin hyötykäyttöä ja rakensin lautatarhan.

Pohjaksi paljastui hiekkapohja. Oikeastihan pihatossa pitäisi olla ilmeisesti betonivalu, mutta koska tuo on kuitenkin "pihatto" niin minusta kuiva hiekkapohja tuntui fiksummalta ratkaisulta. Lisäsin vielä hiekkaa itse hieman lisää ja siihen päälle purua ja olkea. Olisin voinut itse jäädä nukkumaan sinne. Niin pehmeä ja ihana pohjasta tuli.

Ajattelin aluksi, että lato ei pitäisi tuulta ollenkaan, koska seinissä on rakoja. Olen kuitenkin viettänyt siellä enemmän ja vähemmän aikaa säällä kuin säällä ja olen todennut, että muualta ei tuule kuin ovesta. Paikka on ihan kuiva ja vedoton. Ilmanvaihto toimii, paikka on todella korkea ja lato jatkuu hevosettomana vielä pitkälle ja muuttuu navetaksi toisessa päädyssä. Yläkerrassa on meidän heinät, jotka ovat parin vuoden kokemuksella pysyneet pölyttöminä ja erittäin hyvälaatuisina.

Talveksi ajattelin hankkia suikaleet oveen, koska en halua, että lunta tulee sisälle. Kummatkin ovet saa auki ja näin ollen keväällä ladon tyhjentäminen traktorilla on helppoa. Hevosille pidän vain toista ovea auki.



Tyhjennyshommia

Hiekkaa!

"Ilmainen" Lautatarha


Pitkästä trukkilavasta tuli täydellinen portti
 Ennen pääsi kulkemaan vapaasti ladon läpi, mutta koska en halua, että hevoset menevät ladon matalaan osuuteen niin siihen piti keksiä jonkinlainen portti. Varsinainen tuuri, että mieheni asensi juuri meille uutta ulko-ovea ja sen mukama tuli tuollainen pitkä trukkilava, joka sopi aukkoon täydellisesti. Laitoin sen saranoilla kiinni ja lisäsin vielä salvan, että kahlekuningas ei hivuttaudu siitä ulos. Portti aukeaa nyt pihattoon päin ja toimii loistavasti.

Pääsin porttien makuun ja tein myös tarhaan portin, josta mahtuu kulkemaan yhden hevosen kanssa. Erittäin kätevää niin ei tarvitse joka kerta nostella puomeja.


Pihattoon en ole käyttänyt periaatteessa ollenkaan rahaa. Ainoastaan kuivikkeet sekä ruuvit ovat maksaneet jotain. Löysin ladosta myös pienen ovimaton hevosille. Se meinasi olla Oliverille ja Jönssille hieman liikaa, mutta Sakarin ja ruuan rohkaisemana hekin uskalsivat kulkea ovista.
Pihaton seinät eristetään varmasti vielä jossain vaiheessa, mutta kovin suurta investointia en vielä halunnut tehdä, koska en edes tiennyt pitävätkö hevoseni tällaisesta katoksesta.


Ensimmäiset pussit purua ja paalit olkea!


Täydellistä.
 Hevoset siis muuttivat eilen iltapäivällä. Tarha on paljon pienempi kuin edellinen, mutta siellä juostiin varmasti enemmän kuin koko viime kesänä yhteensä. Kaikki painelivat hännät tötteröllä menemään ja jopa Oliver innostui leikkimään Sakarin kanssa. Sitten kun hevoset tajusivat, että ne pääsevät myös sisätiloihin niin ne juoksivat sisälle ja takaisin ulos.

Seurailin niiden touhuja sisällä ja pihaton koko vaikuttaisi hyvältä tuolle määrälle. Kaikki mahtuivat väistämään toisiaan ja hieman oli tilaa jopa leikkiä. Sulassa sovussa ne näyttivät hengailevan ja kaikki koepiehtaroivat purutkin. Sakari ja Oliver myös tekivät yhdestä nurkasta sisävessan.

Aamulla olin aivan varma, että hevoset ovat karanneet. Yö oli todella tuulinen ja sen vuoksi hevoset olivat vähän pörheinä. Hiivin latoon katsomaan ja siellähän ne nukkuivat. Sakari ihan pitkää pituuttaan oljissa ja Jönssi ja Oliver vieressä. Olen aika varma, että ne ovat nyt tyytyväisempiä kuin pitkään aikaan ja nyt niillä on vapaus valita. Olen niin onnellinen, kun hevoset ovat onnellisia.

Tänään on sopivasti ollut tuulinen ja sateinen päivä eli näen heti miten pihatto toimii käytännössä. Minulla on ollut aikaa seurailla hevosten puuhia ja suurimman osan ajasta ne ovat olleet sisätiloissa! Ovat ne käyneet ulkoilemassakin, mutta hyvä että myös sisätilat kelpaavat ja ne ovat selkeästi tajunneet pysyvänsä kuivina ja lämpiminä.

Karsinatallissa Jönssin jäljiltä karsinat ovat yleensä ihan hirveässä kunnossa, mutta pihattoa se ei ole vielä sotkenut. Plussaa siitä. Pihatto tullaan kyllä siivoamaan joka päivä, jotta siitä ei tule märkää ja inhottavaa. Vaikuttaisi siltä, että tämä on nyt suhteellisen toimiva ratkaisu. Haluan silti edelleen myös karsinatallin, koska näyttelyihin ja kisoihin lähteminen on helpompaa, kun ponin voi pestä edellisenä päivänä, laittaa sen karsinaan yöksi ja se pysyy puhtaana. Kunnollista hoito-sekä pesupaikkaa ei vielä ole, mutta ne ovat työn alla.

Vielä muutamia käytännön asioita on auki, mutta eiköhän asiat suju. Jönssin luultavasti klippaan, jotta se kuivuu treenien jälkeen ja voin käydä maneesilla ahkerasti. Kylmyydestä tuskin kukaan joutuu kärsimään sillä sijoitin hyviin lämpimiin loimiin ja näin ollen uskallan hyvillä mielillä klippailla.

Vielä pitäisi virittää lautatarhaan sähkö varmuuden vuoksi ja laittaa varustehuone järjestykseen.
  Sitten voin vain tyytyväisenä harrastaa.