torstai 12. lokakuuta 2017

Pelkkää arkea


Arki kotona on alkanut sujumaan hyvin. Siitäkin huolimatta, että kaksi kertaa Sakari ehti laittaa aidat remonttiin ennen kuin se sai sähköiskun. Sakarilla on tapana sujahtaa aidan ali ja täysiä mennä vain läpi kaikesta mikä tulee eteen. Laudat vain sinkoilivat ja langat katkeilivat, kun puskutraktori päätti lähteä Jönssin kanssa valmennukseen. Nyt on sähkököydet tarhassa ja uudet laudat. Sähkö kulkee niin hyvin, että itseänikin hieman pelottaa tarhaan meneminen. Sakari on ollut lähes viikon karkaamatta, vaikka Jönssin veisi pois. Yksin en ole sitä vielä kokeillut jättää.

Muuten Sakari on ollut varsin fiksu nuori mies. Se on ilmeisesti jo henkisesti ruuna eikä ole kokeillut kyseenalaistaa paikkaansa pihaton pohjimmaisena. Myös vuolussa se käyttäytyi viimeinkin lähes asiallisesti, vaikka se oli ensimmäinen kerta uudessa hoitopaikassa. Onneksi olen totuttanut sitomalla Sakaria milloin mihinkin hoidettavaksi.

Sakari on ollut niin hellyydenkipeä. Se olisi kokoajan tarhassa rapsutuksia ja huomiota vailla. Ehkä myös ruokaa.



Jönssi on alkanut tehdä taas oikeasti töitä. Hiukan sekavin tuntein menin viikko sitten torstaina estevalmennukseen. Olin aivan varma, että Jönssi hajoaa taas. Onkohan se saanut jo tarpeeksi kauan toipua? En kai treenaa sillä jo liikaa? Entä liian vähän?

Valmennus oli positiivinen yllätys. Hyppäsimme pieniä esteitä, monipuolisia tehtäviä ja Jönssin asenne oli positiivinen. Se kielsi vain kerran, kun itse hieman sähelsin selässä. Muuten se suoritti varmasti kuin alkeisratsu. Hiukan epämääräisillä askellajeilla ja hätiköiden, mutta se johtui ihan siitä, että en ratsastanut tarpeeksi määrätietoisesti.

Valmennuksen jälkeen tarkkailin Jönssin jalkoja. Ei mitään. Ei turvotusta, lämpöä tai ontumista. Ei muuta kuin uudet kengät alle ja täyteen treeniin! Tietyllä varovaisuudella kuitenkin. Valmennuksen jälkeen klippasin Jönssin ja juoksuttelin sitä hiukan. Jönssillä oli melkoisesti virtaa ja huonopohjaisella pellollakin se kiljui ja hyppi minkä ehti. Onneksi en juuri silloin mennyt selkään.

Seuraavana päivänä etsittiin kadonnutta tahtia ja eteenpäinpyrkimystä. Meillä on tuollainen kilometrin suora hiekkatie, jota sitten mentiin kaikissa askellajeissa päästä päähän. Tehtiin vähän temponmuutoksia, mutta muuten keskityttiin siihen, että Jönssi liikkuu itse eteen. Välillä se meni aika reipastakin vauhtia, mutta se tekee sille välillä ihan hyvää ja avaa paikkoja.

Pari kevyempää päivää väliin ja tänään käytiin maneesilla. En millään meinannut saada Jönssiä aluksi taipumaan vasemmalle. Se tuli vain lapa edellä pohjetta vastaan, kun en muistanut enää miten ratsastetaan. Heti Jönssi kuitenkin liikkui paremmin ja tahdikkaammin eteen. Onneksi Paula oli mukana ja sain taas kullanarvoisia ohjeita Jönssin ratsastukseen. Otettiin pari hyppyä ihan vain jumpaksi ja sen jälkeen kuin taikaiskusta Jönssi alkoi liikkumaan paremmin kuin pitkään aikaan.

Se oikeasti teki töitä ja liikkui reippaasti, mutta kaahottamatta. Sain sen pikkuhiljaa taipumaan ja astumaan paremmin alle. Fiilistelin vain ja yritin miettiä, että tältä sen pitäisi tuntua. Kai me saadaan taas ajatuksesta kiinni ja kohta ollaan taas parempia kuin koskaan. 

Jönssi oli maneesitreenin jälkeen jopa hikinen. Onneksi klippasin sen tosiaan viikonloppuna. Helpottaa huomattavasti maneesilla käymistä, kun ei tarvitse läkähdyttää hevosta ja sen jälkeen miettiä, että miten saan sen kuivumaan niin, että uskallan laittaa ulos. 

Jönssiä ei olla ennen klipattu, joten en tiennyt miten se suhtautuisi. No eipä se suhtautunut mitenkään. Kaikkialta sai klipata ja Jönssi ei korvaansa lotkauttanut. Jopa pään klippaus oli sille ihan täysin okei. Olen niin tyytyväinen, että Jönssi on nykyään maailman helpoin hevonen.


Meidän treeniolosuhteet tosiaan ovat tällä hetkellä melko onnettomat. Pääsemme toki maastoon, mutta kenttää ei edelleenkään ole ja pellot...Pelloilla voi tehdä kahluutreenin. Ihan yhdessä yössä joki oli alkanut tulvia sen verran, että meillä on pian rantatontti ja hevoset ehkä ajelehtivat virran mukana pois. Oma kenttä on vielä haave, mutta tällä hetkellä näyttää siltä, että tarvitsee enää ehkä vain pari vuotta haaveilla. Hyvää kannattaa odottaa ja eipä tässä mikään kiire. Näillä ollaan ennenkin pärjätty, joten miksei pärjättäisi vielä hetkeä.

Tällaista arkea meillä tällä hetkellä.

2 kommenttia:

  1. "meillä on pian rantatontti ja hevoset ehkä ajelehtivat virran mukana pois." huippu��❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä nään jo niin tän tilanteen, kun Sakari kelluu kumiankan tavoin auringon laskuun 😂

      Poista